Energiamanageri tukee Espoon kaupunkia kiinteistöjen energiankulutuksen pienentämisessä

 
icon-60.png

Yli 500 000 €
säästöjä heti ensimmäisen vuoden aikana
energiamanagerin ja etähallintakeskuksen avulla

icon-98.png

Vaivaton yhteistyö
Kaupungille on nimetty oma energiamanageri,
joka seuraa kulutusta, toteuttaa energiatoimenpiteitä ja
antaa kehitysehdotuksia

Etähallintakeskus

Etähallintakeskus
valvoo muun muassa, että automaatio on sopimuksen mukaista 
ja että prosessit toimivat optimaalisesti

 
 

 Kun energiaa kulutetaan vähemmän, saamme myös hiilijalanjälkeä automaattisesti pienennettyä. Näiden lisäksi saamme myös kustannussäästöjä. Jo ensimmäisen vuoden käytön aikana olemme saaneet lähes puoli miljoonaa euroa säästettyä. 

Leif Ilander, Tilapalveluiden kiinteistöpäällikkö

 

Tavoitteet

  • Espoon kaupunki on mukana laajamittaisissa ilmastotavoitehankkeissa, jotka vaativat kaupungin tilapalveluilta uusia ratkaisuja.
  • Tavoitteena on pienentää energiankulutusta, tehdä oikea aikaisia investointeja ja energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä Espoon kaupungin kiinteistöissä.
  • Espoon kaupunki oli asettanut yhdeksi tavoitteekseen myös kiinteistöjensä digitaalisen tavoitettavuuden parantamisen.
Matinkylän uimahalli
Espoon kaupunki

Ratkaisut

  • Toteutimme Espoon kaupungin Tilapalvelut-liikelaitokselle energiamanageri- ja kiinteistövalvomopalveluita. Energiamanagerin tehtäviin kuuluu mm. energian kulutuksen seuranta, kulutusennusteiden laadinta, poikkeamiin reagointi ja energiatehokkuutta parantavien toimenpide-ehdotusten tekeminen yhteistyössä liikelaitoksen asiantuntijoiden kanssa.
  • Espoon kaupungille nimettiin oma energiamanageri, joka auttaa kaupungin omistamien kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamisessa ja tekee parannus ehdotuksia.
  • Kaupungin kiinteistöjä liitettiin Caverionin etähallintapalveluun. Palvelu valvoo rakennusten automaatioprosesseja ja pitää prosessit optimaalisessa kunnossa.
  • Loimme kaupungille oman digitaalisen palvelualustan Caverion SmartView'hun, jonka kautta voidaan seurata palvelun mittareita, sekä ottaa suoraan etäyhteys kiinteistöjen rakennusautomaatiojärjestelmiin.
 

Haluaisitko kuulla lisää?

Jätä yhteydenottopyyntö

 

Tutustu asiakkaidemme kokemuksiin

 

Katso myös