Kaikilla yhtiömme sidosryhmillä on tärkeä rooli eettisten standardiemme ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Sovellamme toiminnassamme korkeita laatustandardeja, yhtiömme on muun muassa ISO 9001 -sertifioitu.
Olemme toteuttaneet merkittäviä toimenpiteita, jotta varmistamme, että työntekijöiden ja sidosryhmien henkilötiedot käsitellään yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisesti. Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä löydät tietosuojailmoituksestamme,
Olemme sitoutuneet kehittämään myös tietoturvaa, yhtiössämme on esimerkiksi kaikille työntekijöille pakollinen, vuosittain suoritettava tietoturva- ja tietosuojakoulutus konsernin yhteisten IT-palveluiden tietoturvasertifikaatin lisäksi.
Korruptiota ja lahjontaa koskeva nollatoleranssimme on tärkeä osa eettisiä liiketoimintaperiaatteita. Yhtiöllämme on useita standardisoituja valvontaprosesseja, joilla pyritään estämään korruptiota ja lahjontaa. Nämä prosessit sisältyvät sekä myynti- että toimitusvaiheisiin.
Kannustamme kaikkia ilmaisemaan huolensa havaitessaan menettelyä, joka ei ole
Caverionilla on ulkopuolisen kumppanin tarjoama ilmoituskanava, Whistleblower, jonka kautta sekä työntekijämme että sidosryhmämme voivat ilmoittaa lain tai Caverionin eettisten liiketoimintaperiaatteiden tai toimittajan eettisten liiketoimintaperiaatteiden noudattamiseen liittyviä huolenaiheistaan. Yhtiömme työntekijöille on tarjolla lisätietoa huolenaiheiden raportoimisesta intranetissä.