26.06.2020 Pörssitiedote

Caverion Oyj:n ehdollisen osakepalkkio-ohjelman mukainen omien osakkeiden luovutus ja siihen liittyvä suunnattu osakeanti

Caverion Oyj:n hallitus on päättänyt suunnatusta maksuttomasta osakeannista yhtiön ehdollisen osakepalkkio-ohjelman (Restricted Share Plan) 2016–2018 mukaisen osakepalkkion maksamista varten. Osakkeiden luovuttaminen suunnatulla maksuttomalla osakeannilla perustuu Caverionin varsinaisen yhtiökokouksen 25.5.2020 hallitukselle antamaan valtuutukseen.

Suunnatussa maksuttomassa osakeannissa on 26.6.2020 luovutettu 6 673 yhtiön hallussa olevaa Caverion Oyj:n osaketta ehdolliseen osakepalkkio-ohjelmaan kuuluvalle avainhenkilölle ohjelman ehtojen mukaisesti. Ohjelman yhteydessä ei lasketa liikkeeseen uusia osakkeita eikä ohjelmalla siten ole laimentavaa vaikutusta. Ennen suunnattua osakeantia Caverionilla oli hallussaan yhteensä 2 814 664 omaa osaketta, joista suunnatun osakeannin jälkeen jää yhtiön haltuun 2 807 991 omaa osaketta.

Caverion Oyj:n hallitus päätti joulukuussa 2015 ehdollisesta osakepalkkio-ohjelmasta erikseen valituille yksittäisille avainhenkilöille erityistilanteissa. Yksityiskohtaisempia tietoja ohjelmasta on esitetty 18.12.2015 julkistetussa pörssitiedotteessa. Ohjelman tavoitteena on muun muassa yhdistää omistajien ja johdon tavoitteet yhtiön omistaja-arvon edistämiseksi, sitouttaa avainjohto yhtiöön ja sen strategisiin tavoitteisiin sekä tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden omistukseen perustuva palkkio-ohjelma.

CAVERION OYJ

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.caverion.fi

Liitteet

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Lisätietoja: Anne Viitala, lakiasiainjohtaja, puh. 040 5116 151, anne.viitala@caverion.com Milena Hæggström, sijoittajasuhteiden ja ulkoisen viestinnän johtaja, puh. 040 5581 328, milena.haeggstrom@caverion.com
Tilaa tiedotteet: