Suomen energiaviisain koulu kisa Viherlaakson alakoulu.jpg
29.11.2023 Lehdistötiedote

Pelaamalla isojen haasteiden kimppuun: Suomen energiaviisain koulu -kilpailu toi oppilaille uutta tietoa rakennusten energiatehokkuudesta



Äskettäin päättynyt Suomen energiaviisain koulu -kilpailu antoi peruskoulujen ja ammattioppilaitosten oppilaille tietoja siitä, millaiset tekijät vaikuttavat kiinteistöjen energiatehokkuuteen. Kilpailun järjestivät Caverion, Microsoft ja Oulun kaupunki.

Suomen energiaviisain koulu -kilpailussa lapset ja nuoret rakensivat energiatehokkaita ehdotuksia kouluistaan Minecraftin opetusversioon. Oppilaat pääsivät näin käsittelemään ympäröivän yhteiskunnan aitoja isoja haasteita. He ratkoivat haastetta Minecraft-pelin avulla, joka antaa uusia mahdollisuuksia oppimiselle.

”Kiitän koko sydämestäni kaikkia oppilaita ja opettajia, jotka lähtivät mukaan kilpailuun. Kisatyöt ovat upeita. Mikä tärkeintä, kouluista saadun palautteen perusteella lapset ja nuoret ovat oppineet uutta rakennusten energiaviisaudesta. Toivottavasti joukossa on oppilaita, joilla kisan virittämä innostuneisuus kantaa pidemmälle. Tarvitsemme Suomessa uusia osaajia tälle alalle myös pidemmällä aikavälillä”, Caverion Suomen toimitusjohtaja Ville Tamminen arvioi.

Oppilailla oli Minecraftissa käytössään energiatehokkuudesta tehty oppimismateriaali, jonka tuottivat Caverionin energia-alan asiantuntijat ja oppimisen asiantuntijat Microsoftilta sekä Oulun kaupungin STEAM-verkostosta. Tuomaristo koostui saman kokoonpanon edustajista, lisäksi mukana oli nuorten suosima Minecraft-tubettaja Beata Rodas eli Paqpa. Kisa oli ensimmäinen laatuaan, tiettävästi koko maailmassa.

Suomen energiaviisaimmat koulut tulevat Oulusta, Jokioisilta ja Turusta

Alakoulujen sarjassa Suomen energiaviisain koulu -kilpailun voiton vei Pitkäkankaan koulun 6B-luokka Oulusta. Tuomaristo kiitti työn hienoa arkkitehtuuria ja toteutusta kokonaisuudessaan. Erityismaininnan saivat sähköä tuottavat kuntopyörät. Työ sisälsi runsaasti ekologisia valintoja, kuten talteen otettavan sadeveden ja kierrätyksestä syntyvän biopolttoaineen, jota hyödynnettiin koulutaksissa. Myös uusiutuvan energiantuotannon ja energian varastoinnin ratkaisut oli huomioitu: katoilla oli aurinkopaneelit ja koulusta löytyi lämmöntalteenottojärjestelmä.

Yläkoulujen sarjassa parhaimman työn palauttivat Paanan koulun 9-luokkalaisten tiimi Jokioisilta. Tuomaristo piti työtä ehjänä ja viimeisteltynä kokonaisuutena, jossa on paljon luovia ratkaisuja. Tuomaristo arvosti tässä kilpailutyössä maalämmön sekä tuuli- ja aurinkovoiman käyttöä energiantuotannossa. Koulussa oli myös hienosti tehty lämpöpumppu. Koulu oli rakennettu hyvin ekologiseksi; mukana olivat esimerkiksi energiatehokkaat näytöt, vihannesten ja juuresten kasvatus lähituotantona koulun omilla pelloilla, sadeveden hyödyntäminen kastelussa, seinien eristys selluvillakeräyspaperilla ja sähköautojen latauspisteet. Myös koulun viihtyisyyteen oli panostettu, ja koulun pihalla oli paljon liikkumista ja aktiivisuutta tukevia ratkaisuja.

Ammattioppilaitoksista voitti Turun ammatti-instituutin sähkö- ja automaatioalan opiskelijoiden tiimi. Tuomariston mukaan kilpailutyö oli kaunis ja toimiva kokonaisuus, jossa oli paljon hyvin mietittyjä yksityiskohtia. Esimerkiksi kaikki rakentamisessa käytetyt materiaalit olivat kierrätettyjä ja korjattavia. Lämmön ja viileän varastoinnissa oli hyödynnetty hienolla tavalla maaperää. Mukana oli paljon uusiutuvan energiantuotannon ratkaisuja, kuten tuulivoimala pihalla, aurinkopaneelit katolla ja maalämpö lämmitykseen sekä laajamittainen akusto energian varastointiin. Myös lähituotanto oli hyvä ja luovasti mietitty ratkaisu.

Suomen energiaviisain koulu -kilpailun määräaikaan mennessä palautettiin kaikkiaan sata työtä. Koulut voivat jatkaa töiden rakentamista ja energiaviisauden opettelua Minecraftissa kilpailun jälkeenkin.  


Katso näytteet voittaneista töistä kilpailun sivuilta: caverion.fi/suomen-energiaviisain-koulu/

Kuva: Viherlaakson alakoulun nelosluokkalaiset Espoosta osallistuivat Suomen energiaviisain koulu -kilpailuun.

Liitteet

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Lisätietoja: Maija Jokiniemi viestintäpäällikkö, Caverion Suomi maija.jokiniemi@caverion.com, puh. 050 330 5217
Tilaa tiedotteet: