HDC_julkisivu_ilta_544x438.jpg Telia Finland
09.05.2018 Lehdistötiedote

Caverion vastaamaan Pohjoismaiden toiseksi suurimman avoimen palvelinkeskuksen valvonnasta ja ylläpidosta

Caverion vastaamaan Pohjoismaiden toiseksi suurimman avoimen palvelinkeskuksen valvonnasta ja ylläpidosta

Caverion ja Telia Finland ovat tehneet sopimuksen Telian rakennuttaman uuden Helsinki Data Centerin valvonnasta sekä kiinteistön ylläpidosta. Helsingin Pitäjänmäkeen valmistuva avoin palvelinkeskus on Pohjoismaiden turvallisin, energiatehokkain ja ympäristöystävällisin.

”Olemme iloisia, että saimme kumppaniksemme juuri Caverionin, jolla on näyttöä laajoista, erittäin suurta tarkkuutta ja älykkyyttä vaativista hankkeista. Voimme tarjota tällä yhteistyöllä parasta mahdollista palvelua kaikille asiakkaillemme”, sanoo Telian datakeskusliiketoiminnan johtaja Pasi Sutinen.

Caverionin valvomo-operaattorit työskentelevät palvelinkeskuksessa ja vastaavat tilojen toiminnasta ympärivuorokautisesti vuoden jokaisena päivänä. Valvomo-operaattorit tarkkailevat tilojen toimintaa ja reagoivat mahdollisiin muutoksiin yhdessä sovitun mallin mukaisesti. Lisäksi palvelinkeskuksen toimintaan on perehdytetty talotekniikan ammattilaisia, jotka toimivat varalla olevina päivystäjinä mahdollisten hälytystöiden varalta.

Caverion vastaa myös palvelinkeskuksen kiinteistön teknisten järjestelmien huollosta ja kunnossapidosta sekä takuuaikaisten järjestelmien ja takuuhuoltojen valvonnasta.

”Olemme iloisia siitä, että Telia on valinnut meidät yhteistyökumppaniksi tässä erittäin haastavassa kohteessa. Uusi avoin palvelinkeskus tarjoaa laajat mahdollisuudet digitalisaatiota hyödyntäville palveluille ja haluamme olla mukana toteuttamassa niitä”, kertoo Caverionin Etelä-Suomen liiketoimintajohtaja Raimo Ojanen.

Kaikki Helsinki Data Centerissä syntyvä lämpö kerätään hyötykäyttöön ja kerätyn lämmön avulla voidaan lämmittää jopa n. 10 000 taloutta. Keskus täyttää TIER 3 -luokan luotettavuusvaatimukset sekä korkeat turvaluokitukset. Keskuksen suunniteltu IT-kapasiteetti on 24 megawattia ja aloituskapasiteetti vähintään 6 megawattia.

Kuva: Telia Finland

Liitteet

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Lisätiedot:  Kirsi Hemmilä, viestintäpäällikkö, Caverion Suomi, puh. 050 390 0941, kirsi.hemmila@caverion.com Telian mediapalvelu, Telia Finland, puh. 02040 54000, communications-fi@telia.fi
Tilaa tiedotteet: