11.02.2014 Sijoittajauutinen

Caverion toteuttaa sähkötyöt Suurpellon Opinmäen Kampukseen Espoossa

Caverion toteuttaa sähkötyöt Suurpellon Opinmäen Kampukseen Espoossa

Caverion on allekirjoittanut urakkasopimuksen SRV Rakennus Oy:n kanssa Espoon Suurpeltoon rakennettavan Opinmäen Kampuksen sähkötöistä. Urakkasopimus on arvoltaan yli 2 miljoonaa euroa.

Opinmäen Kampus on laajuudeltaan 16 700 m2 ja se on Espoon historian suurin kouluhanke, joka valmistuu kesällä 2015. Koululaiset aloittavat uudessa koulussa syyslukukautensa 2015.

Hankkeen rakennuttaja on Espoon kaupungin omistama osakeyhtiö, KOy Opinmäen Kampus. SRV vastaa kampuksen rakentamisesta sekä toteutusvaiheen suunnittelun ohjauksesta.

Opinmäkeen rakennetaan tilat 1 000 oppilaan suomenkieliselle ja kansainväliselle peruskoululle, varhaiskasvatuksen tilat sekä Matinkylän suuralueen liikuntahalli. Lisäksi Opinmäkeen rakennetaan tiloja kirjastolle, työväenopistolle ja nuorisotoimelle. Kaikki Opinmäen tilat palvelevat myös kuntalaisia. Opinmäki suunnitellaan kokonaisvaltaisen kestävän rakentamisen esimerkkikohteeksi.

Suurpellosta muodostuu seuraavan kymmenen vuoden aikana uusi innovatiivinen asuin-, koulutus- ja yritysympäristö. Caverion on mukana alueen rakentamisessa. Yhtiö on toteuttanut ja ylläpitää Suurpellon alueen jätteenputkikeräysjärjestelmän, joka on ensimmäinen asuntoalueelle tehty Envac-jätteenkeräysjärjestelmä Suomessa. 

Lisätiedot:
Kirsi Hemmilä, viestintäpäällikkö, puh. 050 3900 941, kirsi.hemmila@caverion.fi

Liitteet

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Tilaa tiedotteet: