31.03.2014 Sijoittajauutinen

Caverion jatkaa Münchenin teknillisen yliopiston kampuksen kiinteistöhuoltoa Saksassa

Caverion jatkaa Münchenin teknillisen yliopiston kampuksen kiinteistöhuoltoa Saksassa

Caverion vastaa myös jatkossa Münchenin teknillinen yliopiston Garchingissa sijaitsevan kampuksen teknisestä kiinteistöhuollosta. Sopimus on jatkoa tahojen jo pitkään jatkuneelle yhteistyölle.

Kampuksen kokonaispinta-ala on noin 295 000 neliötä. Alueella työskentelevät yli kaksikymmentä Caverionin työntekijää huolehtii taloteknisten laitteiden hallinnasta, toiminnasta ja käytettävyydestä. Keskitetty valvontajärjestelmä seuraa laitteiden toimintaan vuorokauden ympäri.

Caverion tuli valituksi yliopiston yhteistyökumppaniksi Euroopan laajuisessa julkisessa tarjouskilpailussa kokonaisvaltaisen palvelusopimuksen ja toimintojensa optimoinnin ansiosta.  

Caverion vastaa myös Garchingin kampuksen teknillisen yliopiston ja Ludwig Maximilians yliopiston useiden rakennusten energianhallinnasta. Kokonaisvaltaiseen kiinteistöhuoltoon kuuluvat myös muun muassa turvallisuus ja vartiointi, siivous, talonmiespalvelut ja ulkotilojen huolto.  

Lisätietoja:

Caverion Deutschland GmbH, Barbara Niedermeier, tiedottaja, puh: +49 175 7277 064, barbara.niedermeier@caverion.de

Liitteet

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Tilaa tiedotteet: