05.11.2013 Sijoittajauutinen

Caverion toteuttaa talotekniikan VVO:n historian suurimpaan asuintaloon

Caverion ja VVO ovat sopineet talotekniikan toteutuksesta Vantaan Tikkurilaan rakennettavaan VVO:n asuinkiinteistöön. Sopimus sisältää kokonaistalotekniikan (LVISA) suunnittelunohjauksen sekä toteutuksen. Sopimuksen arvon on noin 4 miljoonaa euroa. Koko hankkeen arvo on noin 30 miljoonaa euroa.

Uusi asuintalo, As. Oy Lauri Korpisen katu 10, sijoittuu Tikkurilan aseman läheisyyteen, tulevan matkakeskuksen viereen. Kokonaisuutena hanke on VVO:n historian suurin, taloon tulee kaikkiaan 188 asuntoa.

”VVO on Suomen johtava vuokra-asuntoalan yritys. Energiatehokkuus on merkittävässä asemassa VVO:n liiketoiminnassa, koska energiakustannusten osuus kiinteistöjen ylläpitokustannuksista on noussut merkittävästi koko 2000-luvun ajan. Uudistuotannossa etsimme ratkaisuja, joilla turvataan oikeat ja miellyttävät asumisolosuhteet energiatehokkaalla tavalla. Lauri Korpisen kadun hankkeessa toteutetaan esimerkiksi tarpeenmukainen ilmanvaihdon ohjaus automatiikan avulla. Näin asukas voi keskittyä asumiseen ilman, että hänen tarvitsee aktiivisesti huolehtia hyvistä olosuhteista ja energiatehokkuudesta”, sanoo projektipäällikkö Anna Ritonummi VVO:sta.

 Tekniseltä tasoltaan edistyksellisiä ratkaisuja

Kohteen hankesuunnittelun peruslähtökohtana on ollut energiatehokkuus ja kiristyvät rakennusten energiamääräykset. Valituissa taloteknisissä ratkaisuissa yhdistyvät energiatehokkuus ja asumisen helppous. Erityistä huomiota on kiinnitetty sisäilmaolosuhteisiin, kuten lämmönhallintaan ja ilmanvaihtoon. Taloon asennettavan edistyksellisen rakennusautomaatiojärjestelmän avulla voidaan ohjata esimerkiksi yksittäisen asunnon märkätilojen lattialämmitystä tai ilmanvaihdon määrää, kun asunnossa ei oleskella.

”Olemme yhteistyössä halunneet löytää tekniseltä tasoltaan parhaita mahdollisia ratkaisuja energiatehokkaaseen asumiseen. Taloon tulee käyttöön muun muassa kolme eri ilmanvaihtokonetyyppiä. Tarkoituksemme on selvittää niiden avulla eri teknologioiden välisiä eroja vuosihyötysuhteessa ja toimintavarmuudessa”, yksikönjohtaja Petri J. Lehtinen Caverionista kertoo.

Rakennettavassa talossa käytetään uusiutuvana energiana aurinkosähköä, jolla katetaan merkittävä osa muun muassa ilmanvaihtokoneiden ja pumppujen sähköntarpeesta. 

”Talon energiankulutusta mitataan kulutuskohteittain. Tavoitteena on tarkan mittauksen avulla parantaa taloteknisten järjestelmien säädettävyyttä sekä antaa tarkkaa tietoa todellisesta kulutuksesta käytön aikana. Tämän informaation avulla voimme myös parantaa tuotteistettuja ratkaisujamme edelleen”, Petri Lehtinen kertoo.

Havainnekuva kohteesta on ladattavissa osoitteessa: http://imagebank.caverion.com/check_a.php?hash=3b6e65e182f5312a50058855de849163

(Lähde mainittava: Arkkitehdit Anttila & Rusanen Oy):

Lisätietoja:

Petri J. Lehtinen, yksikönjohtaja, Caverion Suomi Oy, puh. 050 390 0276, petri.j.lehtinen@caverion.fi

Anna Ritonummi, projektipäällikkö, VVO-yhtymä Oyj, puh. 020 508 3626, anna.ritonummi@vvo.fi

VVO on Suomen suurin valtakunnallinen vuokra-asuntoyritys, joka omistaa yli 40 000 vuokra-asuntoa 45 paikkakunnalla. Vuokra-asuntokannasta 60 prosenttia on vuokranmääräytymiseltään markkinaehtoista ja 40 prosenttia omakustannusperusteista. VVO perustettiin vuonna 1969. Yritys on pääosin eläkevakuutusyhtiöiden ja ammattiliittojen omistama julkinen osakeyhtiö, jonka liikevaihto vuonna 2012 oli 335,4 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 70,3 miljoonaa euroa. Lähtökohtanamme on tarjota turvallista ja parempaa asumista.  www.vvo.fi

Liitteet

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Tilaa tiedotteet: