Yhteistyöllä kohti toimivaa ja energiatehokasta liikuntakeskusta

Yhteistyöllä kohti toimivaa ja energiatehokasta liikuntakeskusta

Vuosi sitten valmistunut Kuopion Kuntolaakso on ehtinyt muodostua kuopiolaisten suosimaksi monipuoliseksi liikunnan ja vapaa-ajanviettopaikaksi. Elinkaarimallilla toteutetussa keskuksessa korostuu yhteispeli ja kaupungin kustannusten ennakoitavuus. Ensimmäisessä blogissamme hankekehityspäällikkö Arto pohtii yleisesti jää- ja uimahallirakentamisen tulevaisuutta kun taas toisessa blogissamme tutustuimme keskuksen palveluihin, asiakaspalautteisiin ja kävijämääriin. Nyt taas uppoudumme vuoden aikana vastaan tulleisiin haasteisiin ja tulevan vuoden tavoitteisiin elinkaarikohteessa.

Kuopion Kuntolaakso on ollut auki nyt reilun vuoden. Koska Kuntolaakson tilat ovat käyttäjille ja toimijoille uusia, tuo se luonnollisesti uusia haasteita kaikille. Kaikkea on vaikea suunnitella tarpeeksi hyvin etukäteen, ja jotain on ollut pakko jättää opittavaksi vasta käytössä. ”Kun haasteita on ilmennyt, on lähdetty haaste kerrallaan ryhmätyönä löytämään paras mahdollinen ratkaisu ongelmaan” kommentoi Kuopion kaupungin liikuntapaikkapalveluiden työnjohtaja Antti Riekkinen.

Haasteet ovat pääsääntöisesti olleet pieniä haasteita kuten ilmastoinnin säätämistä, pukukaappien vikoja, puhtauden kanssa opettelua. Kaikki kuuluvat luonnollisiin alkuhaasteisiin.

Uimahallin ensimmäistä vuotta on myös varjostanut koronatilanne ja sen rajoitukset. Uimahalli on kuitenkin ollut auki melkein koko ajan, mutta uusista haasteista ei olla vältytty. ”Onneksi ollaan voitu pitää halli auki koko ajan, mutta kulkemiset, turvavälit ja muut terveysturvallisuuteen liittyvät ohjeistukset ovat tuoneet omat haasteensa” Antti yhteen vetää.

Asiakaspalautteiden kautta asiakaslähtöiseen ongelmanratkontaan

Vastaan tulleita haasteita on ratkottu hyvällä hengellä ja yhteen hiileen puhaltamalla. Kaikkia asiakkaita ei toki voi miellyttää, mutta niitä kehityskohteita, joita on nähty kannattavana, on yhdessä kehitetty ja parannettu. Hyvä henki on välittynyt myös Kuopion Kaupungin puolelle. ”Asiakaspalautteisiin on reagoitu ja löydetty ratkaisuja. Ei ole sattunut vastakkainasettelua toimijoiden välillä ja ongelmia on aina lähestytty asiakaslähtöisestiIlja Venäläinen Kuopion Kaupungin liikuntapalvelusuunnittelija kommentoi.

Kuopion Kuntolaakso Hyppytorni

Caverionin nykyaikaisen talotekniikan avulla lisäarvoa loppuasiakkaille

Caverion Suomi vastasi koko kiinteistön talotekniikan asennuksesta, sekä elinkaarihankkeen tapaan myös niiden huollosta ja ylläpidosta seuraavan 20 vuoden ajan. Kuntolaakson rakennuksesta löytyykin paljon uutta hienoa teknologiaa. Uimahallin valaistus on nykyaikaisempaa kuin vanhassa hallissa, joten sen käytössä riittää opettelemista. Mutta esimerkiksi uimahallin järjestämissä joulu-uinneissa hyödynnettiin niitä tekemällä halliin jouluinen tunnelma valojen avulla. ”Uudet teknologiset ratkaisut ovat saaneet kehuja niin hallin toimijoilta kuin loppukäyttäjiltä” Kuntolaakson Tekninen Manageri Timo Lehto kertoo.

Teknisten puitteiden lisäksi myös yleinen viihtyvyys on saanut hyvää palautetta. Erityisesti sauna on kerännyt reilusti kehuja asiakaspalautteen muodossa. Negatiivista palautetta on tullut lähinnä yleisestä siisteydestä ruuhka-aikana, mutta siihen on pyritty reagoida ja oppimaan virheistä. Heti uimahallin avattua kävijämäärät olivat aalloittain erittäin korkeat ja asiakasvirrat epätasaiset.

Ensimmäisen vuoden aikana on tullut vastaan muutama laitevika, mutta kaikki on saatu selvitettyä. Allaslämpötilat ovat aina pysyneet tasaisena ja kunnossa, suuresta kävijämäärästä riippumatta. Yksittäisiä kyselyitä on kuitenkin tullut siitä, onko allaslämpötila liian korkea tai matala, mutta kuten jo mainittu, kaikkia ei voida miellyttää. Positiivista palautetta ja suurta suosiota allastiloissa on saanut monitoimiallas. Vesijumppa vetää kovasti osallistujia, mikä on positiivinen ongelma, mutta on onneksi pystytty toteuttaa allasveden riittävä puhdistuskierto.

Jäähallin toiminta on taas täysin erilaista, jos vertaa uimahalliin. Jäähallin toiminta ja asiakasvirrat pyörivät tasaisesti. Myöskään korona ei ole jään käyttäjiin niin paljon vaikuttanut, jos kahden viikon hiljaisuutta ja viime kauden ilman katsojia toteutettujen liigapelejä lukuun ottamatta. Toiminta on jo jäähallin puolella rutinoitunutta.

Uima- ja jäähallin yhteistyöstä energiasäästöjä

Tavoitteena on, että energianjako näiden kahden rakennuksen välillä toimisi siten että jäähallin jäähdytykseen käytettyä energiaa saadaan taas hyödynnettyä optimaalisesti uimahalli lämmitykseen. Viime talven kokemuksista tiedetään nyt, kuinka paljon energiaa jäähallista saadaan irti, joten uimahallissa voidaan tehdä muutoksia niin, että energiaa voidaan hyödyntää yhä enemmän.

Haasteista johtuvia yhteistyötä on myös nähty mm. laitosmiesten välillä, kun liigapelien aikana uimahallin laitosmies on siirtynyt auttamaan jäähallin laitosmiestä siellä missä eniten tarvitaan.

Parkkihallin käyttöaste on kasvanut kuukausittain. Tähän on voinut vaikuttaa Kuntolaakson ympäristön ilmaisten parkkipaikkojen loppuminen, sekä uimahallin suuri kävijämäärä. Nousussa ovat myös kausipysäköinnin lipunmyynnit.

Vuosi oppeja takana kohti vuotta 2022

Nyt on reilu vuosi harjoiteltu käytännön oppeja, ja toiseen vuoteen valmistaudutaan sillä asenteella, että varmasti myös tulevana vuonna tulee uusia haasteita vastaan, joihin ei olla voitu valmistautua tai ennakoida, mutta niistä voimme taas kerran oppia. Kiinnostavaa on kuitenkin nähdä sujuvatko mm. tapahtumat sujuvammin, kun jokainen toimija tietää nyt oman roolinsa ja toimintatapansa. Tulevana vuonna syvennytään rutiineihin, kun käytännöt ovat porukalla selkeämmät.

Ensimmäisenä vuonna on tutustuttu taloon ja huollettu tarvittavia virheitä. Timo avaa, että Caverionin tavoitteena on saada energiakulutustasot trimmattua sille tasolle, kun ne on suunniteltu ja luvattu. ”Kaupungin tavoitteena taas on ylläpitää tai jopa nostaa kävijämäärät, liikuttaa ihmisiä ja houkutella uusia käyttäjiä käyttämään hienoja uusia uima- ja jäähallipalveluita”, Antti tiivistää.

Kuopion Kuntolaakso: https://liikkuvakuopio.fi/liikuntapaikat/uimahalli/kuntolaakson-uimahalli/ 

Kurkkaa myös asiakaskokemustarinamme Kuopion Kuntolaaksosta täältä: https://www.youtube.com/watch?v=J3IsxjMrGMg&t=4s 

 
 

Aiheeseen liittyvät muut sisällöt