05.02.2019 Artikkeli

Hyvän rakentamisen palkinto allianssimallilla rakennetulle Turun Syvälahden monitoimitalolle

Hyvän rakentamisen palkinto allianssimallilla rakennetulle Turun Syvälahden monitoimitalolle

Turun kaupunkikuvatyöryhmä on myöntänyt Syvälahden monitoimitalolle vuoden 2018 ja samalla ensimmäisen hyvän rakentamisen palkinnon. Monitoimitalon päätoteuttajana oli Caverionin ja NCC:n muodostama konsortio.

- Monitoimitalo toteutettiin arkkitehtikilpailun jälkeen allianssimallilla, jossa kaupunki, urakoitsijat ja käyttäjät vastasivat yhdessä projektin suunnittelusta ja rakentamisesta. Tulos on erinomainen, sanoo kaupunkikuvatyöryhmän puheenjohtaja, Turun kaavoituspäällikkö Paula Keskikastari.

Monitoimitaloon tehtiin tilat perusopetuksen päiväkodille, yhtenäiskoululle, kirjastolle, nuorisotilalle, kouluterveyden huollolle sekä neuvolalle. Näiden erilaisten tilojen yhteensovittaminen ei olisi onnistunut ilman allianssiosapuolten erinomaista yhteistyötä.

- Koulusta on tällä tavalla saatu hiottua hyvä opetusympäristö, joka toteuttaa käyttäjien tarpeita ja on lisäksi monikäyttöinen, Keskikastari luonnehtii lopputulosta.

- Allianssimallissa kaikkien osapuolten ammattitaito ja osaaminen hyödynnettiin lopputulokseen. Myös talon tulevien käyttäjien ottaminen mukaan suunnitteluun ja toteutukseen oli keskeistä. Koulun rehtorilla oli erityisen tärkeä rooli käyttäjien näkemysten kokoamisessa, kiittelee aluepäällikkö Pasi Leino Caverionista.

Lue lisää:

Turun kaupungin uutinen: https://www.turku.fi/uutinen/2019-01-29_syvalahden-monitoimitalolle-turun-hyvan-rakentamisen-palkinto

NCC:n tiedote: https://www.ncc.fi/media/ajankohtaista/syvalahden-monitoimitalolle-turun-hyvan-rakentamisen-palkinto-2018/

Liitteet

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Tilaa tiedotteet: