Technopolis
16.01.2023 Sijoittajauutinen

Technopolis jatkaa yhteistyötä Caverionin kanssa Ruotsissa ja Norjassa – Oslon kampuksella saavutettiin 20 prosentin energiansäästö

Technopolis luottaa Caverioniin teknisen huollon ja kunnossapidon kumppanina Ruotsissa ja Norjassa. Vuonna 2018 solmittu kumppanuus keskittyy jatkossakin erinomaiseen loppukäyttäjäkokemukseen sekä suurten, erityisesti energiansäästöä tuottavien, investointihankkeiden toteuttamiseen. Esimerkiksi Technopolis Fornebu -kampuksella Oslossa on saavutettu 20 prosentin energiansäästö uuden kiinteistönhallintajärjestelmän avulla.

"Nykyisen energiakriisin aikana, ja jo sitä ennen, olemme yhdessä onnistuneet optimoimaan energiatehokkuutta kampuksilla ja saavuttaneet merkittäviä vuotuisia säästöjä energiankulutuksessa. Myös Technopoliksen asiakkaiden tyytyväisyys on kehittynyt positiiviseen suuntaan, mikä on meille keskeinen menestyksen mittari", sanoo Ismo Myllymäki, Head of Group Property Management, Technopolis.

Caverionin kokonaisvaltainen palvelusopimus sisältää kohteen hallinnan, teknisen huollon ja kunnossapidon, energianhallinnan sekä etähallintapalvelut. Lisäksi Caverion toimii keskeisenä kumppanina älykkääseen teknologiaan liittyvissä hankkeissa kampuksilla. Esimerkiksi Caverionin kiinteistönhallintajärjestelmä asennettiin Technopolis Gårda -kampukselle Göteborgissa vuonna 2022 ja Technopolis Fornebu -kampukselle Oslossa vuonna 2021.

"Yhtenäiset toimintamallimme eri toimipisteissä ja työskentely osana Technopoliksen organisaatiota takaavat tehokkaamman ja laadukkaamman palvelutuotannon. Meillä on jatkossakin yhteiset, korkeat tavoitteet energiatehokkuudelle, kestävyydelle sekä loppukäyttäjäkokemukselle", sanoo kansainvälisen myynnin ja avainasiakkuuksien johtaja Daniel Tabermann, Caverion.

Technopolis on työympäristöjen asiantuntija. Technopolis tarjoaa joustavia ja tehokkaita toimitiloja sekä niihin liittyviä palveluita. Technopoliksella on 16 kampusta, joissa toimii 1 500 asiakasyritystä ja niiden 45 000 työntekijää kuudessa maassa Euroopassa.

Kuvat: Technopolis

Lue lisää:

Näin syntyy energiaviisaus

Opas energiasäästöihin kiinteistöissä

Liitteet

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Lisätietoja: Daniel Tabermann, Johtaja, kansainvälinen myynti ja avainasiakkuudet, Caverion Oyj, puh. +358 40 193 1094, daniel.tabermann@caverion.com
Tilaa tiedotteet: