Caverion sähköautot.jpg
26.10.2022 Artikkeli

Vastuullisuus ohjaa caverionilaisia työsuhdeautojen valinnassa – yhteenlasketut CO2-päästöt vähentyneet ja täyssähköautot saavuttaneet suosion

Halu toimia vastuullisesti ja kestävän kehityksen tavoitteiden mukaan on ohjannut työntekijöitämme Suomessa valitsemaan työsuhdeautoikseen entistä vähäpäästöisempiä polttomoottoriautoja sekä täyssähköisiä autoja. Strategiamme mukainen hyvä kehitys näkyy CO2-päästöjen vähenemisenä ja täyssähköautojen määrän kasvuna.

”Erinomainen kehitys työsuhdeautojemme CO2-päästöjen vähenemisessä jo usean vuoden ajan osoittaa henkilöstömme vastuullista asennetta. Arvostamme sitä, että caverionilaiset tekevät konkreettisia valintoja ja sitoutuvat strategiaamme sekä yhteisiin tavoitteisiimme,” kiittelevät Caverionin Suomessa toimivien divisioonien johtajat Elina Engman ja Ville Tamminen.

Caverionin työsuhdeautojen CO2-päästöjä on Suomessa mitattu vuodesta 2019 alkaen, ja kehityssuunta on ollut koko ajan kohti vähäpäästöisempiä automalleja ja pienempiä päästöjä. Yhtiön strategiaa noudattavan autopolitiikan yhtenä periaatteena on ollut tarjota työsuhdeautoiksi mahdollisimman vähäpäästöisiä automalleja.

Jatkossa kaikki työsuhdeautot täyssähköisiä

Toisena merkittävänä kestävää kehitystä korostavana tekijänä on täyssähköisten työsuhdeautojen nopeasti kasvanut suosio Suomessa. Moni mainitsee halunsa näyttää myös asiakkaille, että toimimme itse samojen periaatteiden mukaan, joita korostamme asiakkaillemme. Yhä useampi Caverionin työtekijä Suomessa on jo valinnut täyssähköauton, ja jatkossa täyssähköauto on oletusvalintana.

Täyssähköisen työsuhdeauton valintaan kannustetaan Caverionissa muun muassa laajentamalla autovalikoimaa. Valikoimaan otetaan vain sellaisia autoja, jotka ovat kokonaiskustannuksiltaan järkeviä sekä yritykselle että käyttäjille.

”Toivomme, että jokainen autoetuun oikeutettu löytää monipuolisesta työsuhdeautojen valikoimastamme itselleen sopivan täyssähköauton,” sanoo Caverionin työsuhdeautojen hankinnoista Suomessa vastaava Annikka Heikkilä.

”Ihmiset ovat hyvin kiinnostuneita ympäristöasioista ja uudenlaisesta tekniikasta ja he ovat myös valmiita näkemään vaivaa sähköauton latauksen järjestämiseksi,” lisää Annikka.

Myös huoltoautot sähköisiksi

Caverionin tavoitteena on myös siirtyä sähköisiin huoltoautoihin kaikissa toimintamaissamme. Tavoitteemme on, että meillä on yli 2 000 sähköistä huoltoautoa vuoteen 2025 mennessä.
 

Lue lisää tiedotteestamme.

Liitteet

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Tero Ikola, hankintajohtaja, Caverion Suomi Oy, tero.ikola@caverion.com, puh. +358 50 305 7469
Tilaa tiedotteet: