30.09.2020 Sijoittajauutinen

Caverion sai päätökseen Teollisuuden liiketoimintojensa osien myynnin Elcoline Oy:lle

Caverion on saanut päätökseen eräiden Caverion Industria Oy:n Suomen liiketoimintojen myynnin Elcoline Oy:lle. Kauppa julkistettiin 26.6.2020. Ostaja on kotimainen, kansainvälisesti toimiva teollisuuden kunnossapitopalveluiden tarjoaja, jolla on kaupan jälkeen palveluksessaan noin 500 työntekijää.

Caverionin 22.11.2019 julkistaman pörssitiedotteen mukaisesti Kilpailu- ja kuluttajaviraston (”KKV”) Maintpartner-kaupan päätös sisälsi tiettyjä ehtoja, joiden mukaan Caverionin tuli luopua noin 6,5 prosentista Teollisuusdivisioonan kaupan jälkeisestä Suomen liikevaihdosta (noin 300 milj. euroa vuonna 2018). Päätöksen mukaisten ehtojen täyttyminen vaatii vielä KKV:n lopullisen vahvistuksen.

Luovutuksen kohteena on teollisuuden palveluihin liittyviä kokonaisulkoistussopimuksia pääosin kemianteollisuuden ja energia-alan asiakkaiden kanssa. Lisäksi kauppaan sisältyvät Caverionin meriteollisuuden yksikkö sekä Maintpartner-kaupassa ostetut teollisen kunnossapidon palvelukeskukset Turussa, Porissa, Raumalla ja Oulussa. Liiketoimintakauppa tulee voimaan 30.9.2020 päivän päättyessä. Kauppahintaa ei julkisteta.

Liitteet

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Lisätietoja: Elina Engman, divisioonajohtaja, Caverion Teollisuus, puh. 050 351 4673, elina.engman@caverion.com Martti Ala-Härkönen, talousjohtaja, Caverion Oyj, puh. 040 737 6633, martti.ala-harkonen@caverion.com Milena Hæggström, sijoittajasuhteiden ja ulkoisen viestinnän johtaja, Caverion Oyj, puh. 040 5581 328, milena.haeggstrom@caverion.com
Tilaa tiedotteet: