23.12.2014 Pörssitiedote

Niclas Sacklén nimitetty Caverion-konsernin johtoryhmään

Niclas Sacklén nimitetty Caverion-konsernin johtoryhmään

Niclas Sacklén, 45, MBA, insinööri, on nimitetty Caverionin Eastern Europe -divisioonan johtoon sekä konsernin johtoryhmän jäseneksi (Group Senior Vice President and CEO of Division Eastern Europe). Hän raportoi Caverionin konsernijohtajalle Fredrik Strandille ja aloittaa tehtävässään viimeistään 1.6.2015.

Niclas Sacklén siirtyy Caverionille ABB:n Marine & Ports -liiketoimintayksiköstä San Diegosta, Yhdysvalloista, jossa hän on toiminut erilaisissa johtotehtävissä vuodesta 2011, viimeksi globaaleista satamapalveluista vastaavana johtajana (Vice President, Global Port Services)  ja  Amerikan alueen satamapalveluista vastaavana johtajana (Interim Regional Manager, Americas).

Sacklénilla on yli 20 vuoden kokemus kansainvälisistä palveluliiketoiminnan johtotehtävistä eri yhtiöissä. Näihin lukeutuvat muun muassa Huurre-konserni, jossa Sacklén vastasi toiminnoista Keski- ja Itä-Euroopassa ja Suomessa sekä Munters-konserni, jossa hän vastasi toiminnoista Suomessa ja Singaporessa.

"Olen erittäin tyytyväinen, että Niclas Sacklén on päättänyt liittyä joukkoomme. Hänellä on vahvaa osaamista sekä näyttöjä menestyvän palveluyrityksen rakentamisesta ja kehittämisestä usealla eri mantereella.  Hän on tärkeässä asemassa pyrkiessämme vahvistamaan toimintaamme Itä-Euroopassa", sanoo Caverionin konsernijohtaja Fredrik Strand.

Eastern Europe -divisioonaan kuuluu Caverionin liiketoiminta Venäjällä, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa ja Romaniassa.

Niclas Sacklénin CV-tiedot ja valokuva ovat saatavilla Caverionin verkkosivuilla osoitteessa www.caverion.fi/sijoittajat.

Lisätietoja antavat:

Merja Eskola, henkilöstöjohtaja, puh. 040 744 0990, merja.eskola@caverion.fi
Sakari Toikkanen, johtaja, konsernin kehitys ja tuki, puh. 040 532 2174, sakari.toikkanen@caverion.fi

CAVERION OYJ
 

Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet, www.caverion.fi

Caverion suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää käyttäjäystävällisiä ja energiatehokkaita teknisiä ratkaisuja kiinteistöille ja teollisuudelle. Palveluitamme käytetään muun muassa toimistoissa ja liikekiinteistöissä, asunnoissa, julkisissa rakennuksissa, infrastruktuurissa sekä teollisuuslaitoksissa. Tavoitteenamme on olla edistyksellisten ja kestävien elinkaariratkaisujen johtavia tarjoajia Euroopassa. Vahvuuksiamme ovat teknologinen osaaminen ja laajat palvelut, jotka kattavat kaikki tekniset osa-alueet kiinteistön ja teollisuuslaitoksen koko elinkaaren ajan. Caverion syntyi kesäkuussa 2013 kiinteistöteknisten ja teollisuuden palveluiden irtautuessa YIT-konsernista itsenäiseksi konsernikseen. Vuoden 2013 liikevaihtomme oli noin 2,5 miljardia euroa. Caverionilla on 13 toimintamaassa Pohjois- ja Keski-Euroopassa yhteensä lähes 18 000 työntekijää. Caverionin osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. www.caverion.fi

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Tilaa tiedotteet: