20.01.2014 Pörssitiedote

Fredrik Strand nimitetään Caverion Oyj:n toimitusjohtajaksi

Fredrik Strand nimitetään Caverion Oyj:n toimitusjohtajaksi

Caverion Oyj:n hallitus on valinnut Fredrik Strandin (49) Caverionin uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän ottaa tehtävän vastaan vuoden 2014 toisen neljänneksen aikana. Strand työskentelee tällä hetkellä toimitusjohtajana Sodexolla vastaten yhtiön Pohjoismaiden liiketoiminnoista.

Ruotsin kansalainen Fredrik Strand on toiminut nykyisessä tehtävässään vuodesta 2009. Vuosina 1989-2009 hän työskenteli Ericssonilla useissa johtotehtävissä. Tänä aikana hän mm. johti Ericssonin globaalia palveluliiketoimintaa ja sen kehittämistä sekä vastasi Latinalaisen Amerikan ja Yhdysvaltojen palveluliiketoiminnasta. 

Caverionin nykyinen toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoski jatkaa tehtävässään siihen saakka kunnes Fredrik Strand ottaa tehtävän vastaan. Tämän jälkeen Pitkäkoski perehdyttää uuden toimitusjohtajan tehtäväänsä ja tukee Caverionin strategisen kasvuprosessin kehittämistä raportoiden Fredrik Strandille.

”Juhani Pitkäkoski on ollut mukana rakentamassa YIT:llä kiinteistötekniikan liiketoimintaa sen alusta asti. Kyseinen liiketoiminta on kasvanut vuoden 2000 viiden sadan miljoonan euron volyymista tämän päivän Caverioniksi. Kiitän Juhania hyvästä työstä, jota hän on tehnyt johtaessaan Caverionin liiketoiminnan tähän vaiheeseen.

Nyt on aika panostaa uusin voimin YIT:n jakautumissuunitelmassa määriteltyihin Caverionin listautumistavoitteisiin: ’Jakautuminen selkeyttää liiketoimintarakenteita, rahoitusta ja johtamista, tukee liiketoimintojen kasvustrategioita ja siten vahvistaa edellytyksiä osakkeenomistajien sijoitusten arvonnousulle’. Fredrik Strand on valittu johtamaan tätä kehitystä hänen globaalin kokemuksensa vuoksi, joka käsittää sekä teknologian soveltamista että palveluliiketoiminnan johtamista”, hallituksen puheenjohtaja Henrik Ehrnrooth sanoo.

“Otan innostuneena vastaan uuden tehtäväni Caverionin toimitusjohtajana. Minulla on ollut upea mahdollisuus työskennellä 20 vuotta Ericssonilla, missä toimin useissa johtotehtävissä globaalissa palveluliiketoiminnassa. Viimeiset viisi vuotta olen johtanut Sodexon liiketoimintaa Pohjoismaissa. Uskon, että Caverionilla on ainutlaatuinen mahdollisuus olla tulevaisuudessa edelläkävijä kiinteistötekniikan markkinoilla. Sen mahdollistavat Caverionin syvällinen toimialaosaaminen ja kyvykkäät ihmiset yhdistettynä digitaalisen, ’koko ajan yhteydessä olevan’ maailman tuomiin mahdollisuuksiin”, Fredrik Strand toteaa.

Fredrik Strandin CV ja valokuva ovat saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.caverion.com.

CAVERION OYJ

Hallitus

Lisätietoja:
Henrik Ehrnrooth, hallituksen puheenjohtaja, Caverion Oyj
yhteydenotot markkinointi- ja viestintäjohtaja Päivi Alakuijalan kautta, puh. 040 8400 251

Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.caverion.fi

Liitteet

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Tilaa tiedotteet: