19.10.2016 Pörssitiedote

Caverion tarkentaa ohjeistustaan vuodelle 2016

Vuoden 2016 kolmannella vuosineljänneksellä Caverion on jatkanut toimintojensa uudelleenjärjestelyjä ja projektikantansa läpikäyntiä. Arvioinnin seurauksena useissa projekteissa tunnistettiin edelleen haasteita projektien johtamiseen ja toteutukseen liittyen. Kyseiset haasteet koskevat pääosin Ruotsin, Tanska-Norjan, Saksan ja Teollisuuden Ratkaisujen divisioonia. Arvioinnin perusteella Caverion on tehnyt ja tulee tekemään entistä varovaisempia kustannusarvioiden tarkistuksia ja varauksia projektikantaansa. Näillä oikaisuilla on vaikutusta konsernin kolmannen ja neljännen vuosineljänneksen tuloksiin vuonna 2016.

Caverion on ottanut käyttöön tiukemman projektien tarjouslupaprosessin konsernissa toisesta vuosineljänneksestä lähtien. Tämän seurauksena Caverionin tilauskanta on hieman laskenut kolmannella vuosineljänneksellä edellisvuoteen verrattuna. Tästä seuraa tarve lisätä konsernin saneeraustoimia jonkin verran aikaisemmin arvioidulta tasolta.

Caverion arvioi nyt, että kokonaishenkilöstövähennykset vuonna 2016 koskevat noin 1 000 työntekijää (aikaisempi arvio 700 työntekijää). Saneeraustoimien kokonaiskustannusarvio on tällä hetkellä 20-24 milj. euroa vuonna 2016 (aikaisempi arvio noin 22-26 milj. euroa). Saneeraustoimenpiteiden myönteisten vaikutusten odotetaan olevan nähtävissä vuonna 2017.

Caverion-konsernin alustava käyttökate ilman uudelleenjärjestelykuluja oli 19,5 milj. euroa ja raportoitu käyttökate 13,8 milj. euroa heinä–syyskuussa 2016. Vuonna 2015 Caverion-konsernin raportoitu käyttökate oli 21,3 milj. euroa heinä–syyskuussa.

.

Uusi tulosohjeistus vuodelle 2016:

Caverion arvioi, että konsernin vuoden 2016 liikevaihto säilyy edellisvuoden tasolla (2015: 2 443 milj. euroa) ja että konsernin vuoden 2016 käyttökate ilman uudelleenjärjestelykuluja on 40-50 milj. euron välillä (2015: 91,5 milj. euroa).

Aikaisempi 20.6.2016 julkistettu tulosohjeistus:

Caverion arvioi, että konsernin vuoden 2016 liikevaihto säilyy edellisvuoden tasolla (2015: 2 443 milj. euroa) ja että konsernin vuoden 2016 käyttökate ilman uudelleenjärjestelykuluja laskee selvästi edellisvuoden käyttökatetasolta (2015: 91,5 milj. euroa).
 

Caverion julkistaa osavuosikatsauksensa tammi–syyskuulta 2016 torstaina 27. lokakuuta n. klo 9.00. Osavuosikatsauksen julkistamisen yhteydessä järjestetään tiedotustilaisuus medialle, analyytikoille ja sijoittajille.

CAVERION OYJ

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.caverion.fi

Liitteet

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Lisätietoja antavat: Sakari Toikkanen, väliaikainen konsernijohtaja, Caverion Oyj; yhteys markkinointi- ja viestintäjohtaja Päivi Alakuijalan kautta, puh. 040 8400 251 Martti Ala-Härkönen, talousjohtaja, Caverion Oyj, puh. 040 737 6633, martti.ala-harkonen@caverion.com Milena Hæggström, sijoittajasuhdejohtaja, Caverion Oyj, puh. 040 5581 328, milena.haeggstrom@caverion.com
Tilaa tiedotteet: