Pitkä yhteistyö Ahlsellin kanssa

 

1500 m2
varastoautomaation kokonaisala

Ahlsellin suurin
tekninen investointi

2002
yhteistyö alkoi Ahlsellin kanssa

 Olemme tehneet jo pitkään yhteistyötä Caverion kanssa. Tuorein projekti viime vuodelta on automatisoidun varaston sprinkleri-järjestelmän suunnittelu ja toteutus. Pitkäaikainen yhteistyö perustuu vahvaan luottamukseen ja pitkäaikaiseen yhteistyöhön samojen suunnittelijoiden ja työmaapäällikön kanssa.  

Lauri Peltonen, Ahlsell Suomen logistiikkapäällikkö.

Tavoitteet

  • Ahlsellin varastossa on kaikkiaan yli 46 000 tuotetta. Liiketoiminnan kannalta varaston suojaaminen on erityisen tärkeää sekä materiaalin että työturvallisuuden kannalta.
  • He investoivat Miniload-varastoautomaattiin, jonka toimiessa täydellä teholla, pystyvät kaikki neljä työasemaa noutamaan ja pakkaamaan yhteensä jopa 400 tilausriviä tunnissa.

Ratkaisut

  • Suunnittelimme  ja toteutimme sprinklerijärjestelmän vuonna 2013 Ahlsellin suurimpaan tekniseen investointiin Miniload-varastoautomaattiin, jonka tavoitteena on tehostaa toimintaa ja varastoida pientuotteita.
  • Projekti valmistui aikataulussa ja pysyi budjetissa.

Ahlsell-konsernin liikevaihto on noin 2,5 miljardia euroa. Ahlsellilaisia on yhteensä noin 4.300, joista 520 Suomessa. Toimipaikkoja Ahlsellilla on Pohjoismaissa yli 250, joista 34 Suomessa.

 Tyytyväisyys on syntynyt projekteissa sovituiden asioiden kiinnipitämisestä, laadukkaasta toteutuksesta ja aikatauluissa pysymisestä.  Erityisen tärkeää meille on ollut budjetissa pysyminen, ja siinä Caverion on onnistunut hyvin.  

Lauri Peltonen, Ahlsell Suomen logistiikkapäällikkö

 

Haluaisitko kuulla lisää?

Jätä yhteydenottopyyntö

 

Katso myös

 

Tutustu asiakkaidemme kokemuksiin