Sonja Rantalainen

Käyttövarmuusprosesseista henkilöstön johtamiseen

Sonja Rantalainen - sähkötekniikan diplomi-insinööri | trainee-ohjelma

Valmistuin keväällä 2016 sähkötekniikan diplomi-insinööriksi Aalto-yliopistosta. Hetken aikaa valmistumiseni jälkeen jatkoin opiskelujeni aikaisessa työpaikassa taajuusmuuttajien hyväksyntöjen parissa, mutta kaipasin uusia haasteita. Kun näin BMS:n trainee-ohjelman hakuilmoituksen, ajattelin heti, että tämä on minua varten. Eniten minua kiinnostivat eri paikkakunnilla työskentely sekä laaja-alainen tutustuminen erilaisiin työtehtäviin, koska en heti valmistumiseni jälkeen tiennyt mitä oikeastaan halusin tehdä ja millaisissa tehtävissä viihtyisin. Hakuprosessi sujui nopeasti ja hyvin ja suureksi onnekseni minut valittiin ohjelmaan.

Trainee-vuosi sisälsi koulutusjaksoja, joissa käsiteltiin mm. strategiaa, johtamista, talous- ja HR-asioita sekä harjoiteltiin esimerkiksi viestintätaitoja. Viikon mittaisten koulutusjaksojen välissä työskentelimme BMS:n yksiköissä hieman erimittaisia jaksoja. Oma aloituspaikkakuntani oli Joutseno, jossa olin kaksi kuukautta. Sinä aikana sain ensikosketuksen teollisuuden kunnossapitoon ja pääsin tutustumaan varsin monipuolisesti yksikön toimintaan työntekijätasolta yksikön johtoon saakka. 

Seuraavaksi siirryin kolmeksi kuukaudeksi Kemiin, jossa tutustuin ensin prosessiteollisuuden kunnossapitopalvelut -yksikköön ja loppujaksolla vähän aikaa myös käynnissäpitoyksikön toimintaan. Jakson aikana pääsin mukaan myös mm. mobiili-SAP -sovelluksen käyttöönottoon sekä projektinjohtamismallin kehitykseen. 

Seuraavilla paikkakunnilla, Äänekoskella ja Raumalla, vietin molemmissa kuukauden. Äänekoskella oli uusi tehdas rakenteilla ja pelkkä alue itsessään kuhisevana rakennustyömaana oli näkemisen arvoinen. Sain myös huomata, miten erilaista vanhan, kohta alas ajettavan tehtaan päivittäinen kunnossapito oli verrattuna muihin tehtaisiin.

Toukokuussa kaikki traineet pääsimme osallistumaan Joutsenon vuosihuoltoseisokkiin. Itselläni ei ollut aiempaa kokemusta vuosihuollosta, joten tätä olin odottanut todella paljon. Pari ensimmäistä päivää menikin enemmän ja vähemmän pienen hämmennyksen vallitessa, mutta pääsin silti hyvin töihin kiinni. Vastasin seisokin aikana massatehtaan venttiilihuolloista ja minulla oli sekä BMS:n että Caverionin työntekijöitä johdettavana. Työt sujuivat pääosin hyvin, vaikka myös haasteita ja yllätyksiä aina seisokin kaltaisessa tapahtumassa tulee vastaan. Toukokuinen lumisade antoi myös oman säväyksensä ja ikimuistoisen leiman kokemukselle.

Viimeisen koulutusjakson jälkeen siirryin kesäksi työskentelemään Äänekosken Biotuotetehdas-projektiin sähkö- ja automaatioennakkohuoltojen luomiseen. Koska projektityöskentely osaltani oli pääasiassa tietokoneella tehtävää, pystyin kesän työskentelemään suurimmaksi osaksi kotipaikkakunnallani Vantaalla. Muutaman kerran kävin Tampereella, jossa istuu iso osa projektointi- ja suunnitteluyksikön henkilöstöstä. Trainee-vuoden aikana sain vierailla kaikilla muilla BMS:n paikkakunnilla paitsi Kuopiossa.

Läpi trainee-vuoteni mukana oli vahvasti käyttövarmuusprosessi, jonka kuvauksen yhtenäistäminen muiden prosessien kanssa oli koko ohjelman kestävä työ yhdessä muiden traineeden kanssa. Pienempiä vastuutehtäviä sain hoidettavakseni jokaisessa yksikössä ja ne liittyivät muun muassa raportointiin sekä SAP:n käyttöön. Vuoden aikana sain myös arvokasta opastusta mentoriltani, joka ohjelman alkaessa toimi BMS:n toimitusjohtajana ja sittemmin siirtyi Caverionissa uusiin tehtäviin.

Trainee-vuodessa parasta oli kokonaisvaltainen tutustuminen yrityksen toimintaan, yksiköihin ja henkilöstöön. Vuoden kohokohtia olivat eri paikkakunnilla asuminen sekä trainee-kollegoihin tutustuminen ja yhteistyö heidän kanssaan. Koko trainee-ohjelma oli täynnä pientä jännitystä ja yllätyksellisyyttä ja suunnitelmat aina hieman muuttuivat tilanteen mukaan – ja juuri joustavuus ja ketteryys oli yksi ohjelman eduista. Omatkin jatkosuunnitelmani oli käytännössä lukkoon lyöty, kun esiin astui muuttuva tekijä. Tällä hetkellä toiminkin BMS:n henkilöstöpäällikkönä – ei ehkä tehtävä, johon edes olisin osannut tähdätä, mutta erittäin kiinnostava sellainen ja johon trainee-ohjelma kuin vahingossa antoi erinomaiset valmiudet.