Charlotte Dahlström
- Digital Marketing Manager

Nimeni: Charlotte Dahlström
Lempinimeni: Näitä on hurjan monta! Mutta Lotte on ehdottomasti ollut yleisön suosikki kautta aikojen.
Caverion-kaupunki: Vantaa (mutta oon alkujaan oululainen!)
Koulutukseni: Kauppatieteiden maisteri (KTM)

Työnkuvani:
Toimin markkinointitiimissä digitaalisen markkinoinnin päällikkönä Caverionin Suomen organisaatiossa. 
Millainen on tavallinen työpäiväni: Työni paras puoli on se, että päiviini kuuluu yleensä tiimityötä oman tiimini lisäksi myös eri liiketoimintojen työcavereiden sekä HR:n kanssa, sillä olen mukana kehittämässä myös työnantajamielikuvaa. Lisäksi yhteistyötä teen paljon ympäri Suomea, mutta myös ympäri Eurooppaa. Puuhailen paljon sosiaalisen median, nettisivujen, sisällöntuotannon, erityyppisten myynti- ja markkinointimateriaalien sekä muun digitaalisen markkinoinnin parissa. 
 
Harrastukseni: Ostin hiljattain uuden kameran, joten elvyttelen valokuvausharrastustani pitkän tauon jälkeen. Lisäksi äänikirjat kuuluu päivittäiseen elämääni. Tykkään kahvista, kirjoittamisesta, seikkailuista, teltassa nukkumisesta sekä hyvästä ruoasta. Talvisin mahdollisuuksien mukaan koitan päästä lumilautailemaan. Uusina lajeina kokeilin viimeksi padelia ja kartingia - tykkäsin molemmista. Lisäksi kotona hengailee herrasmieskissa Håkan.
Lapsuuden haaveammattini: Yksi niistä lukuisista oli sisustusarkkitehti ja salainen haaveeni on olla poliisi!
Jos olisin sarjakuvasankari, olisin: Tää on helppo. Batman - ehdottomasti!

Entäs mikä on mielestäsi parasta Caverionilla?

Täällä pääsee vaikuttamaan omaan työhön, kehittämään itseään ja viettämään 5 päivää viikosta upeiden työcavereiden kanssa! Tunnen kuuluvani osaksi tätä meidän Caverion-joukkuetta, ja se on tosi hienoa.


samuli-ojala-projektipäällikkö