Petri Lehtinen, Head of Unit

Nimeni:  Petri Lehtinen
Lempinimeni: Pete
Caverion-kaupunki: Helsinki
Koulutukseni: Sähköteknikko
Työnkuvani: Yksikönjohtaja

Urapolkuni Caverionilla: 
Tulin töihin vuonna 1998 ABB Installaatiot Oy:hyn projektipäälliköksi. Sen jälkeen olen toiminut matkanvarrella toimialapäällikkönä ja yksikönpäällikkönä.
 
Millainen on tavallinen työpäiväni: ”Tavallinen” työpäiväni ennen korona-aikaa tuntuu jo melko kaukaiselta ajatukselta. On ollut mielenkiintoista havaita miten parissa kuukaudessa alkaa poikkeusoloista muodostua normiarkea niin töissä kuin vapaa-ajalla. 

Työpäiväni pitää tyypillisesti sisällään erilaisia kokouksia, yrityksemme sisäisiin sekä ulkoisiin. Asiakkaiden kanssa kokoukset käsittelevät useimmiten tulevia projekteja käynnissä olevien hankkeiden osalta minuun ollaan myös toisinaan yhteydessä erinäisissä asioissa. Mielenkiintoisimmillaan asiakasyhteistyö on erilaisissa toiminnan-/ tuotteidenkehittämiseen liittyvissä hankkeissa. Sisäiset palaverimme liittyvät useimmiten liiketoimintamme seurantaan ja tarvittavien toimenpiteiden mietintään ja toimeenpanoon.

Pyrin suunnittelemaan työviikkoni ja päiväni tarkahkosti etukäteen, on kuitenkin enemmän sääntö kuin poikkeus että suunnitelmaa joutuu muokkaamaan yllättävien ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta esim. välttämätön asiakastarve. Aikatauluttamisen olen kuitenkin kokenut tärkeäksi koska muutostilanteista huolimatta, se että perusrunko aikataulussa säilyy ja tärkeät asiat tulevat täten tehdyksi oikea-aikaisesti.

Harrastukseni: Jääkiekko, Salibandy, Purjehdus, Hiihto, Pyöräily, Valokuvaus ja Golf. Painopisteiden vaihdellessa vuodenaikojen ja fiiliksen mukaan.

Lapsuuden haaveammattini: Tämän osalta mietintä edelleen käynnissä.

Jos olisin sarjakuvasankari, olisin: Lasten suusta on Puuhapeteksi kutsuttu.
CaverikirjaPetriLehtinen
 

Entäs mikä on mielestäsi parasta Caverionilla?

Työcaverit!