29.10.2013 Sijoittajauutinen

Caverion toimittaa kiinteistötekniikan Forum Hanau -ostoskeskukseen Saksassa

Caverion toimittaa kiinteistötekniikan Forum Hanau -ostoskeskukseen Saksassa

Caverion Deutschland osallistuu Forum Hanau -ostoskeskuksen kiinteistötekniikan toteuttamiseen. Yhtiö vastaa yhdessä rakennusliike Ed. Züblin AG:n kanssa rakennuksen lämmityksestä, jäähdytyksestä, saniteettitiloista, ilmastoinnista, sprinkleritekniikasta, sähkötekniikasta sekä automaatiotekniikasta. Tilauksen kokonaisarvo on noin 17 miljoonaa euroa.

Hanaun kaupungissa, lähellä Frankfurtia sijaitsevaan Forum Hanau -ostoskeskukseen asennetaan vuoden 2015 puoliväliin mennessä laitteistot, joiden lämmitysteho on noin 2 500 kW ja jäähdytysteho noin 4 000 kW. Ilmanvaihtolaitteet kierrättävät noin 500 000 m³ ilmaa tunnissa. Palontorjuntaa varten rakennusten kaikkiin osiin asennetaan yhteensä 10 000 sprinkleriä.

Hanaun keskustassa sijaitsevan ostoskeskuksen myymäläpinta-ala on noin 22 500 m². Kauppojen lisäksi keskukseen tulee kaupunginkirjasto sekä muita julkisia palveluita. Forum Hanau muodostuu viidestä rakennuksesta, jotka yhteinen pohjakerros liittää toisiinsa. Lisäksi alueelle tulee noin 500 pysäköintipaikkaa.

Forum Hanau -ostoskeskuksen kuva ladattavissa täältä: http://imagebank.caverion.com/check_a.php?hash=4630d6e58833c35aa8acdb0cfe2a6c8f

Lisätietoja:

Barbara Niedermeier, Caverion Deutschland GmbH, tiedottaja, puh. +49 991 3104 287, +49 175 7277 064, barbara.niedermeier@caverion.de

Liitteet

Lisätietoja ja tiedotteiden tilaus

Tilaa tiedotteet: