Julian päivä kesäcaverina

by User Not Found | elo 13, 2015

13.8.

Seuraavaksi Caverion Industrian hallintopalveluissa kesäänsä viettävä Julia kertoo työstään kesäcaverina. 

Julia

Minun kesäni on kulunut Caverion Industrian hallintopalveluiden parissa Lappeenrannan toimistolla.  Päädyin Caverionille oikeastaan sattumalta, sillä yritys oli alansa puolesta minulle vieras, mutta ystäväni ehdotti  hakemaan tänne kesäksi töihin. Kiitos siitä!

Saatuani haastattelun jälkeen puhelun esimieheltäni hänen kertoessaan iloiset uutiset, olin lähes onnesta sekaisin. Harjoittelupaikka kesäksi oli enemmän kuin toivottu, sillä minulla on laskentatoimen tradenomin opintoja jäljellä enää 1,5 vuotta Saimaan ammattikorkeakoulussa. :)

Pääsin työrytmiin mielestäni hyvin kiinni ja opin asioita nopeasti. Kaikki päivät ovat olleet erilaisia, vaikka tietyt rutiinit ja aikataulut pysyvätkin joka viikko.  Jopa hieman yllätyin siitä, miten nopeasti työpäivät toimistolla kuluvat, sillä aikaisemmin olen tehnyt oikeastaan vain asiakaspalvelutyötä.

Julia

Ulkona on vielä kesä! - Työpisteen ikkunasta on kivat maisemat ja usein taivaskin on näyttäytynyt kirkkaan sinisenä.

Työnkuvaani Caverionilla on kuulunut mm. työtuntiraporttien tarkistusta palkanmaksuun liittyen, myyntilaskutusta toteutuneiden töiden mukaan sekä ostolaskujen käsittelyä, tosin kaikki hyvin suppeasti kuvailtuna,  sillä näihin kuuluu hyvin paljon kaikkea muutakin pienempää ja suurempaa tehtävää. Sähköpostia lähetellään vaihtelevasti, ja alkuviikko on kiireisempi sillä työtunnit täytyy saada ajallaan siirtoon palkanmaksua varten, loppuviikkoa kohti työtahti hieman rauhoittuu. Olen iloinen siitä, että olen päässyt näkemään ja tekemään työtä näinkin monipuolisesti.

Julia

Silmä tarkkana… - Kalenteri on ollut koko kesän näkyvillä varsinkin työtuntien tarkistamisen apuna.

Olin kesän aikana muutaman viikon myös Imatran toimistolla kesäloman sijaisena ja oli mukava nähdä toisenkin toimiston työtapoja ja –ympäristöä, sekä tutustua suureen joukkoon cavereita.

Olen oppinut todella paljon uutta ja mielestäni on ollut upeaa olla kesäcaveri. Tämä työkokemus tuo varmasti paljon mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Syksyllä jatkuu taas ahkera opiskelu.

Ciao!

Julia

-Julia