Mira, sähköasentaja

by User Not Found | elo 08, 2016

Mira Blom2Mira toimii sähköasentajana Vantaalla. Vastavalmistuneella Miralla on pohjalla sähköasentajan koulutus ja edessä automaation lisäopinnot. Kesätyö on ollut erittäin opettavainen ja antanut paljon 25-vuotiaalle kesäharjoittelijalle.

Mira löysi Caverionin alun perin firmassa työskentelevän ystävänsä kautta, joka suositteli Caverionia Miran etsiessä työharjoittelupaikkaa. Mira tunsi Caverionin talotekniikka-alalta, muttei tiennyt, mitä kaikkea Caverion todellisuudessa tekeekään. Mira luotti ystävän vinkkiin ja haki caveriksi.

Mira aloitti kesätyönsä jo talven lopulla, helmikuussa, ja on uurastanut työmaalla siitä asti. Lisäksi Mira suoritti viime vuonna yli kahden kuukauden työharjoittelun Caverionilla. Työympäristö ja -kaverit ovatkin tulleet tutuiksi eikä Miraa pidetä harjoittelijana vaan tuttuna työtoverina. ”Meillä on harvinaisen hyvä työporukka”, Mira vakuuttaa, ”eikä töihin menoa tarvitse koskaan jännittää.”

Työmaalla on omat rutiininomaiset tehtävänsä, jotka vaihtelevat projektin etenemisen mukaan, mutta rutiinityötkin luistavat sutjakasti musiikkia kuunnellessa. Mieluisimpana hommana Mira pitää kalustamista, jossa ”tällaisilla kuumilla säillä ei tarvitse turhia hikoilla”. Kalustaminen tuo lisäksi vaihtelua tavallisempiin hommiin. Mielenkiintoista on ollut myös seurata sivusilmällä vaativampien konehuoneiden taajuusmuuntajien sähkötöiden tekemistä.

Tylsiä hommia ei Miralla hänen mukaansa kuitenkaan ole: ”Mitään hanttihommia ei joudu tekemään ja omaan työnkuvaan pääsee vaikuttamaan”. Työtehtävät annettaan usein Miralle ja hänen työparilleen jaettavaksi, jolloin he molemmat voivat ottaa itselleen mieluisemmat hommat tehtäväkseen. ”Työmaalla ei ole väliä, kumpi hommat tekee, kunhan hommat tulee tehtyä”.

Töissä on lisäksi vastuuta Miran mielestä sopivasti. ”Aina, kun selviää jostakin työn rajapyykistä, pääsee tekemään jotain uutta ja haastavampaa”, Mira kertoo, ”Vastaavasti, jos jokin työ ei mene nappiin, palataan vähän taaksepäin sellaiselle alueelle, jossa ollaan vahvemmilla.” Omilla näytöillä ja suorituksilla saa vastuullisempia ja vaikeampia hommia.

Työskentely työmaalla on kaiken kaikkiaan palkitsevaa, kun pääsee näkemään, kuinka ”aiemmat tyhjät tilat alkavat valmistumaan ja kokonaisuuskuva alkaa muodostua”.  Töissä myös oppii Miran mukaan eniten, kun käy välillä katsomassa, mitä muutkin työmaalla tekevät.

Miran kesä tiivistyy sanaan ahkeruus.                          

Mira toivottaa kaikille kesäduunareille aurinkoista loppukesää!